ROBERT PLANT & THE SENSATIONAL SPACE SHIFTERS: Lullaby And… The Ceaseless Roar

Arvio julkaistu Soundissa 9/2014.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

ROBERT PLANT & THE SENSATIONAL SPACE SHIFTERS
Lullaby And... The Ceaseless Roar
Nonesuch

Sillä välin kun Jimmy Page − vuodesta toiseen, itselleni täysin käsittämättömästi − ei näytä tekevän oikein mitään, Robert Plant painaa etiäpäin nälkäisenä.

Vanhalle brittifolk-laululle perustuva Little Maggie avaa Zeppelin-vokalistin 10. sooloalbumin A-luokassa. 65-vuotiaan Plantin laulussa ei kuule iän rasitusta. Korkeahko ääni kuulostaa hämmentävän nuorelta biisin sitoessa tuoreesti yhteen keltti- ja brittifolkin, americanan, bluesin, rockin ja pohjois-afrikkalaisen musiikin lankoja. Tempo on funkysti transahtava, banjo plonkuttaa, gambialaisen Juldeh Camaran rittiviulu vinguttaa ja sähkökitarat tekevät täsmähyökkäyksiä syntikoiden ja luuppien maustaessa monisyistä keitosta.

Plant on taas kerännyt uuden bändin. Tosin Sensational Space Shiftersissä on paljon Strange Sensation -yhtyettä: kitaristi ja afrikkalaisen musiikin spesialisti Justin Adams, Cast-kitaristi Liam ”Skin” Tyson, kosketinsoittaja John Baggot ja basisti Billy Fuller. Uusia hahmoja ovat Camara ja rumpali Dave Smith. Biisit on järjestään merkitty koko yhtyeelle.

Muut raidat eivät ehkä nouse aivan trad-avauksen tasolle, mutta täytemateriaalia ne eivät ole. Oikeastaan minua epäilyttää vain hienovaraisesti (omaan makuuni) liian isoksi hiipivä tuotanto. Hetkittäin viulukoneiden ja syntikoiden huminat kuulostavat tarpeettomilta, ja liian siisteiltä. Raaemmalla soundilla sävelmien kerroksellisuus tuntuisi vielä jännittävämmältä.

Mutta substanssia siis riittää. Kotiinpaluu ja levoton vaeltelu ovat tapetilla ja Percyn laulussa on vaikuttavasti aikakausien yli yltävää mysteeriä. Stolen Kiss on upean vähäeleisesti toteutettu pianoballadi ja Turn It Up seikkailee syvässä etelässä räväköin bluesriffein. Sahara ja Mississippi nivotaan yhteen tässä ja monessa muussakin kappaleessa todella hienosti. Länsirannikon psykedeliaan viittaavat rauhallinen, vaistomainen uskontunnustus Somebody There, elegantisti pop-melodiainen House Of Love ja kosmisen kaunis Up On The Hollow Hill ovat selkeästi aidon intohimon tuotteita.

Epäilen, että levy kasvaa ajan myötä vielä lisää.

Lisää luettavaa