ROBIN GUTHRIE: Carousel

Arvio julkaistu Soundissa 10/2009.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Pidän Robin Guthrieta yhtenä 1980-luvun merkittävimmistä brittiläisistä popmuusikoista. Guthrien johtaman Cocteau Twinsin kolkkoa ja kiehtovaa sointia on jäljitelty kenkiintuijottelu- ja uneksintamusiikin parissa vaikka kuinka, mutta yksikään perillinen ei ole päässyt lähellekään kaksosten magiikkaa.

Arvio

ROBIN GUTHRIE
Carousel
Rocket Girl

Pidän Robin Guthrieta yhtenä 1980-luvun merkittävimmistä brittiläisistä popmuusikoista. Guthrien johtaman Cocteau Twinsin kolkkoa ja kiehtovaa sointia on jäljitelty kenkiintuijottelu- ja uneksintamusiikin parissa vaikka kuinka, mutta yksikään perillinen ei ole päässyt lähellekään kaksosten magiikkaa. Syynä tähän on tietysti laulaja Elizabeth Frasierin huikea ääni ja  henkimaailmasta tulevat, eläimen ääntelyä muistuttavat laulumelodiat. Se ei ole kuitenkaan koko totuus. Robin Guthrien kynästä lähteneet sävelmät olivat Cocteau Twinsin kultakaudella jonkin merkillisen goottilogiikan sanelemia, varsin puhuttelevia teoksia.

Vanhoilla päivillään Guthrie on tuottanut hyvääkin musiikkia. Sooloartistina hän on tyytynyt kaiketi keräilemään antiikkisia kaikulaitteita ja rumpukoneita. Ranskassa nykyisin majailevan Guthrien ura on ollut laskusuuntainen jo pitkän aikaa, eikä Carousel muuta tilannetta. Instrumentaalikappaleiden sointukulut ovat mielikuvituksettomia ja moneen kertaan kuultuja. Upottavan kitarameren ja hädin tuskin kuuluvien, ankeiden konebiittien päälle kitaristi piirtää melodiaa, joka voisi olla Nissan-mainoksesta.

Lisää luettavaa