RYTMIHÄIRIÖ: Saatana on herra

Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Henkirikosten määrä lähti pääkaupunkiseudulla viime vuonna jyrkkään nousuun. Tämän on huomannut myös surmacoren suurlähettiläiksi tituleerattu Rytmihäiriö.

Arvio

RYTMIHÄIRIÖ
Saatana on herra
If Society

Henkirikosten määrä lähti pääkaupunkiseudulla viime vuonna jyrkkään nousuun. Tämän on huomannut myös surmacoren suurlähettiläiksi tituleerattu Rytmihäiriö. Lukuun ottamatta lyhyttä englanninkielistä kautta ennen väliaikaista hajoamista Rytmis on sanoituksissaan peilannut juoppohulluuden eri vaiheita ja karmeita vaikutuksia. Vastaanottajasta riippuen surmia ja Gambinan juontia käsittelevät aiheet ovat erityisen epäkorrektia mustaa huumoria tai iljettävää inhorealismia. Varmaa on ainakin se, että Rytmihäiriö on suomalaisessa hc-punkissa aivan oma lukunsa.

Saatana on herra on vasta Rytmihäiriön toinen pitkäsoitto. Pitkän hiljaiselon katkaisi kaksi vuotta sitten mini-cd Surmaa kännissä, mutta vasta nyt peliin on lähdetty kovilla panoksilla. Debyytti-lp Surman siipien havinaa (1991) jää historiaan jo tuskallisen sirisevän kitarasoundin vuoksi, Saatana on herra puolestaan on poikkeuksellisen professionaalisesti toteutettua jytyytystä. Tuotanto iskee kuin pahoinpitelyvälineenä käytetty vasara, blastbeatit lätisevät ja bändin tavaramerkiksi muodostuneet vinkusoolot ovat turvallisesti tallella.

Johtuvatko hienoisesti lisääntyneet metallivaikutteet vierailijoista (Impaled Nazarenen ja Moonsorrow'n miehistöä) on sivuseikka. Tärkeintä on, että Rytmihäiriön paluu on pelkkää murhaa. 

Lisää luettavaa