Kaikki ammattilaiset tietävät varmasti sen tunteen, kun kallistat juuri korkatun Gambina-pullon suuaukon ensimmäistä kertaa huulillesi ja odotettu ensipuraisu on… aina tasan ja järkähtämättömän luotettavalla tavalla samanlainen.
Gambinasta lähestulkoon bändin fanituotteen tehneen Rytmihäiriön kohdalla tilanne on täsmälleen sama. Heti kun Surmacorella kuultava meuhkaaminen alkaa, on luvassa perkeleellisen rytmihäiriön katkuista punkin ja metallin liittoa kauniiden lahtaamistarinoiden ja tarttuvien kuorohuudatusten kera, ihan kuten aina ennenkin.
Onkin täysin Surmacoren nautiskelijasta kiinni, onko tämä taattu Rytmihäiriö sitä kaivattua vai kyllästyttävää itseään. Allekirjoittaneelle on maistunut jo vuosia Rytmihäiriön uudempi ja häikäilemättömämmin tarttuva materiaali vielä parempi kuin vanha, ihan kuten olen tottunut Gambinaa tilatessani nauttimaan sen oudosti tuplana, ja jäillä.
Lopputulema on nimittäin sekä Rytmihäiriön että Gambinan maistelemisen kohdalla aina ilahduttavan samanlainen. Pää täyttyy toivotunlaisilla tuntemuksilla, joista valtaosa on riemukkaita ja estottoman nautinnollisia. Rytmihäiriössä lähes jokainen riffi koukuttaa ja viimeistään proosalliset sanoitukset hokemineen saavat jalat ja kädet vipattamaan.
