SANDHJA: Freedom Venture

SANDHJA
Freedom Venture
Sony


Levyn alku on lupaava kuin artisti itsekin. Suomalais-guyanalainen Sandhja laulaa tavalla, jota ei koulun kuorossa opita.

Kansainvälinen soundi ja vetovoima vangitsevat kuuntelijan huomion, ja veiväthän ne tien euroviisuihinkin. Pari vuotta sitten ilmestyneen Goldlevyn jälkeen oli miellyttävä nähdä ja kuulla Sandhjan uusi UMK-esiintulo sekä kakkosalbumi Freedom Venture.

Ensimmäinen raita My Bass voisi soida missä päin maailmaa tahansa. Ilman efektejäkin Sandhjan äänessä olisi maailmanluokan meininki. Hyvin alkanutta vauhtia jatkaa mainio, joskin jankkaava, viisuveisu Sing It Away.

Tanssiaskeleet hidastuvat herkässä kolmannessa kappaleessa, Heaven’s Gatesissa. Slovarin sävel on kaunis ja sanat jopa koskettavat.

Alkukolmikon jälkeen tulee notkahdus. Seuraa tasapaksua poppia, joka kyllästyttää Sandhjan vahvasta äänestä huolimatta. Keskivaiheen The Chase, Misery ja Seven Billion Hearts kuulostavat yhden hitin ihme -levyjen täytebiiseiltä. Lyhyehkön albumin kymmenestä kappaleesta olisi voinut jättää jonkun pois.

Freedom Venturen tahdissa voi tanssia ja voimaantua lämpiminä kesäöinä, mutta kyllä syksyn tullen levy on jo kulutettu.