SANNI: Lelu

Arvio julkaistu Soundissa 5/2015.
Kirjoittanut: Karoliina Kantola.

Arvio

SANNI
Lelu
Warner

Ollaanks sellaista, että tää olis taitava artisti ja se olis tän kuuntelija?

Ollaan vaan. Sannin seurassa viihtyy hyvin. Parikymppinen laulaja-lauluntekijä jatkaa Sotke mut -albumilla (2013) alkanutta artistiuraansa odotetusti ja onnistuneesti. Toinen levy Lelu kertoo niin ikään ihmissuhteista ja kasvukivuista – aikuisten leikisti.

Leikkiminen on piristävä ja osuva teema näille tarinoille. Leikki kulkee enemmän tai vähemmän mukana läpi albumin.

Sitähän ne suhteet ovat: ensin leikitellään ja liehitellään, kuten ”Teekutsut tarkoittaa vain yhtä asiaa, tule tänne niin tutustutaan” (Pojat). Sitten aloitetaan piha- ja sisäleikit ja pyydetään: ”Tule tänne niin leikitään” (Lelu). Toisinaan leikki loppuu, toinen ei ala: ”Älä tuu paha kakku / Sun tavarat autoon pakattu on ja pyjamaan pyyhin silmiä” (Isin tyttö).

Mutta miksi näihin ihmissuhdeleikkien onneen ja epäonneen pitää jatkuvasti sotkea pikku hiprakka tai vielä kovemmat kamat? Ilman, että olisi millään raittiusasialla, Sannin uskoisi keksivän muutakin kuvitusta tarinoille. Toki moni voi kuvitella tunteet, kun ollaan ”pikkupäissään kesäiltana” (2080-luvulla), ja kun ”Sä oot climax ja lasku / Hallusinaatio ja ekstaasi” (Kokaiini) – mutta niin moni muukin kertoo samoista tunteista.

Joka tapauksessa, olivat kappaleet täytetty viininhuuruisilla vertauksilla tai ei, Sanni laulaa ne kauniisti. Persoonallinen, hieman siirappinen nasaaliääni toimii usein singleissä ja erottuu soittolistavirrasta, mutta albumillinen alkaa jo ärsyttää. Lelu-albumin kappaleiden monipuoliset melodiat pitävät kuitenkin huolen siitä, että näin ei käy.

Levyllä leikitellään siis myös sävelkuluilla. Leluun on ripoteltu haikeita balladeja, nuoren naisen voimabiisejä, lantiota liikuttavia lauluja ja duetto Tippa-T:n kanssa. Albumilta mieleen jäävät erityisesti (sanoituskritiikistä huolimatta) Kokaiini, aloituskappale Lelu ja jo monelle tuttu 2080-luvulla.

Jos Sotke mut sopi siististi omaan levyhyllyyn, Leluakaan ei kannata heittää romukoppaan. Tai jos esikoisalbumi jäi noteeraamatta, toinen albumi ei ole huono vaihtoehto alkaa olla sen taitavan artistin kaa.

Lisää luettavaa