Moni odotti Sara Vilanderin johtamalta Minerva-yhtyeeltä paljon. Jostain syystä palaset eivät loksahtaneet kohdalleen. Niin ei tapahtunut Sara & Susirajan Routainen maa -debyytilläkään (2007), eikä oikeastaan vielä uudella Matkatavaraa-levylläkään.
Eteenpäin on kuitenkin menty. Saran äänessä on enemmän voimaa, herkkyyttäkin. Soitto on hallitumpaa. Tummempia sävyjä ja kohtalokkuutta viljellään rohkeammin.
Itsetuhoa ennusteleva Vittumainen pää, säkeistöiltään The Policea muistuttava Pyörre ja levyn päättävä Kivisade ovat levyn parempaa antia, ja toivottavasti suunta johon yhtye on matkalla. Synkän käänteen omaa myös kepeä, radiosoittoa kosiskeleva rallatus Glitterkengät.
Toisin kuin Maritta Kuulan levyillä, Saran synkkä ja kevyt eivät tunnu kohtaavan. Kokonaisuutta vaivaa juurettomuus. Hyviä ja linjakkaita kappaleita ei ole riittävästi.
Kun luontevaa synteesiä ei löydy, uhkaa väliinputoaminen molemmilla rintamilla. Ryhmä ei halua leiriytyä susirajalle koko olemuksellaan, mutta ei myöskään panosta kunnolla popkoukkuihin.