SEVENDUST: Home

SEVENDUST
Home
Dragnet

Sevendust on suhteellisen rivakasti saavuttanut statuksen, jonka avulla päästään esiintymään Woodstockin uudelleenlämmityksiin ja poseeraamaan kitaramainoksiin. Eikä yhtye pösilömmältä Homella kuulostakaan.
Hanakasti Sevendustia ollaan vertaamassa Tooliin ja se molemmilla on ainakin yhteistä, että ne tajuavat kontrastien merkityksen. Möykkääminen tuntuu persauksissa asti, jos välillä maltetaan edetä melodisemmin ja kepeämmin. Toinen vertailukohta tulee mieleen Skunk Anansiesta. Tätä assosiaatiota tosin avittaa Skinin duetointi vokalisti Lojan Witherspoonin kanssa Licking Cream -raidalla. Benderille Witherspoon on saanut kaverikseen Deftonesin Chino Morenon. Ja kun vielä mainitaan, että rumpali Morgan Rose on naimisissa Coal Chamber -basisti Raynan kanssa, voi Sevendustille povata näkyvyyttä alan piireissä.
Järkevästä biisisijoittelusta (mukana pari lyhyttä instrumentaalia), tehokkaasta riffittelystä ja komeasti toimivista stemmoista huolimatta vähän puiseva henki Homesta hönkää. Eikä sitä ainakaan helpota kahden turhanpäiväisen livebiisin lisääminen levyn loppuun.
Onko tuotantoportaan Jay Jay French todellakin se Twisted Sister -kitaristi?