SIG: Purppura

Raisiolaisylpeys Sig tuli esiin 70-luvun lopun punkia esitelleellä Hilse II -kokoelmalla, mutta historia on osoittanut Sigin olleen – ja yhä olevan – täysiverinen popyhtye. Oman matkansa maineeseen bändi aloitti vuonna 1980 ilmestyneellä ensialbumilla ja ensimmäisen elämänsä kaksi viimeisintä pitkäsoittoa on nyt saatavilla cd-formaatissa.

Vuosina 1984 ja 1985 julkaistut Unelmia ja Purppura todistavat Sigin popin olevan ikuista kuin teinirakkaus ja sen myötä lankeavat sydänsurut. Matti Inkisen välillä kuin itkuun purskahtamaisillaan oleva ääni on mitä mainioin väline kertomaan Sigin hersyvän ihmisläheisiä tarinoita, joihin ei murheellisimmillaankaan pysty suhtautumaan täysin vakavasti. Laulujen usein sentimentaalisessa hymyilyttävyydessä on samaa empaattista lämpöä kuin Leevi & The Leavingsille tuotannossa.

Unelmia-albumi tulee sellaisenaan ilman bonuksia, mutta soitannollisesti hivenen kunnianhimoisemman Purppuran jatkeena ovat singleraidat Kerro mitä on rakkaus ja deeppurplemaisesti "hard rockinen" Lohikäärmeen tie. Ludwig van Beethoven, Sadan vuoden yksinäisyys ja Hyvää syntymäpäivää ovat albumien suurimmat hitit, mutta hyvää poppia on toki tarjolla enemmänkin – etenkin jos pystyy sulkemaan korvansa Sigin kaikkein korneimmilta syntsasoundeilta.