SILVERSUN PICKUPS: Neck Of The Woods

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2012.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Kolmannella albumillaan Silversun Pickups pelaa kovilla panoksilla. Se on kutsunut tärkeän levyn tuottajaksi ja miksaajaksi Garret ”Jacknife” Leen, jonka merkittävimmät työt sijoittuvat noin viiden vuoden päähän. Viime aikoina hän on työskennellyt muun muassa The Carsin, The Drumsin ja Snow Patrolin kanssa.   

Arvio

SILVERSUN PICKUPS
Neck Of The Woods
Dangerbird

Kolmannella albumillaan Silversun Pickups pelaa kovilla panoksilla. Se on kutsunut tärkeän levyn tuottajaksi ja miksaajaksi Garret ”Jacknife” Leen, jonka merkittävimmät työt sijoittuvat noin viiden vuoden päähän. Viime aikoina hän on työskennellyt muun muassa The Carsin, The Drumsin ja Snow Patrolin kanssa.   

Turhan usein losangelesilainen nelikko kuulostaa muinaisjäänteeltä 1990-luvulta. Tussahtavat soundit voisivat olla Smashing Pumpkinsin demoilta ja Brian Aubert laulaa kuin liikaa heliumia henkeensä vetänyt Billy Corgan. Silversun Pickupsin tyylin lokerointiin ei siis kannata tuhlata monia nimiä.           

1990-luvulla kivitalon kokoisten riffien ja laskelmoidun feedbackin yhdistäminen elektronisiin soundeihin tuntui hetken verran raikkaalta jutulta. Parikymmentä vuotta myöhemmin se kuulostaa useimmiten turhanpäiväiseltä ja tyylittömältä, toisin sanoen ikävästi vanhentuneelta. Ehkä aikapyörä ei ole vielä kerinnyt kääntymään tarpeeksi.       

Neck Of The Woods -levyn nautittavuutta ei ainakaan paranna se, että levyn jokainen biisi on liian pitkä. Oikeastaan mistä tahansa kappaleesta voisi leikata minuutin lopusta pois. Tosin ei se levystä merkittävästi parempaa tai toisenlaista tekisi.

Lisää luettavaa