Sinead O’Connor kuuluu siihen Britannian saarilta tulleiden artistien joukkoon, joka on onnistunut omien tekojensa kautta torpedoimaan uransa Yhdysvalloissa. Queen teki sen I Want To Break Freen videolla, O’Connor repimällä paavin kuvan. Molemmat ovat ihan hyviä vetoja minun mielestäni, eli ota nyt iowalaisista sikafarmareista selvää.
1980- ja 1990-lukujen vaihteen huippuvuosien jälkeen Sinead O’Connor on ollut otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Hän vihkiytyi katoliseksi naispapiksi ja käräytti Shane McGowanin huumepoliisille. Parisuhdesotkujakin on riittänyt.
Tämä on naisen yhdeksäs levy ja vahvin hetkeen. Lyyrisesti liikutaan tutuilla alueilla: uskonto, rakkaus, tuska, pelastus, se kohta jossa seksi ja valta kohtaavat usein tuhoisin seurauksin.
Levyn suurin harha-askel on sen ainoa lainakappale. Sinead on tehnyt John Grantin hauraasta ja alistuneesta Queen Of Denmarkista pompöösin myllytyksen. Sanoitus ei toimi uudessa, lihaksikkaassa ympäristössään.
Tämä ei millään muotoa ole lähelläkään I Do Not Want What I Haven’t Got-levyn (1990) tasoa, mutta parasta O’Connoria vuosiin. Musiikillisesti levy toimii ja Sineadia kuunnellessa tulee ajoittain vaivautunut olo. Niin kuin aina.