Skin päätti soolodebyytillään Fleshwounds (2003) tehdä pesäeroa Skunk Anansien vimmaisuuteen. Fake Chemical Staten perusteella mielenmuutos on kuitenkin jäänyt tilapäiseksi. Skin on jälleen kohtuullisen vihainen ja muutamilla raidoilla hänellä on jopa ilmiselviä vaikeuksia pysyä nahoissaan.
Skinin itsensä lisäksi Fake Chemical Staten parhaita piirteitä ovat murea soundi ja hetkittäin mukavasti jurnuttavat kitarat. Ja laulusta toki löytyy muitakin vivahteita kuin vain raivoa. Nothing But ja Falling For You näyttävät, että kun Skin malttaa hiukan hellittää, niin hänen äänensä taipuu viehättävästi kuiskaavaan karheuteen saakka. Don’t Need A Reason ja avausraita Alone In My Room ovat kuitenkin levyn varsinaiset helmet. Jälkimmäinen romuttaa miedonnettuun Raw Power -grooveen puettuna jonkun toiveikkaat parisuhdehaaveet Skinin tehdessä selväksi, että hän viettää mieluummin aikaansa yksin.
Skunk Anansiesta muistuttaa Skinin ajoittaisen punkahtavan hurjuuden lisäksi myös rumpali Mark Richardsonin mukanaolo parilla raidalla. Skinin biisintekijäkumppaneista eniten on esillä taannoin Mansun-yhtyeensä kuopannut Paul Draper.