SPINESHANK: Self-Destructive Pattern

Arvio julkaistu Soundissa 10/2003.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Ovatkohan Jonathan Davis ja Max Cavalera koskaan katselleet ympärilleen ja miettineet, millaisen hirviön tulivat luoneeksi lyödessään alkutahteja nu-metal-pamahdukselle Kornin ensimmäisellä levyllä ja Sepulturan Rootsilla?

Arvio

SPINESHANK
Self-Destructive Pattern
Roadrunner

Ovatkohan Jonathan Davis ja Max Cavalera koskaan katselleet ympärilleen ja miettineet, millaisen hirviön tulivat luoneeksi lyödessään alkutahteja nu-metal-pamahdukselle Kornin ensimmäisellä levyllä ja Sepulturan Rootsilla? Spineshank on vilkuillut sivuilleen, mutta hirviötä tai edes pienempiä demoneita se ei ole erottanut. Jos haluaa valaa levynsä tasan samaan muottiin kuin kaikki muutkin jenkkimetallistit, antaa palaa vaan, mutta eipä tarvitse tulla kyselemään, miksi ne eivät saa samanlaista vastaanottoa Euroopassa kuin kotimaassa.

Spineshankin kaksi edellistä levyä ovat olleet levy-yhtiökavereiden nuolemista Fear Factoryn ja Soulflyn saadessa ruskeimmat lipaisut. Välissä on tosin kuultu orastavaa omaa näkemystä, mutta myös täysin pallohukkaista eri tyylien yhdistelyä.

Self-Destruction Patternilla bändi on lyödä jalat alta, sillä kolmen ensimmäisen biisin rytmilliset ratkaisut ja todella jymäkkä linjakkuus – suorasukainen hakkaus ja taustojen etevä hyödyntäminen – todistavat, että eteenpäin on menty.

Violent Mood Swings, Slavery ja Smothered ovat bändille ennenkuulumattoman räväköitä esityksiä vaikka lähteet kuuluvatkin. Sitten iskee joku kaiken lamauttava takauma ja Consumedista lähtien Spineshank rupeaa toistelemaan muiden tekemisiä. Linja hukkuu, ruvetaan keskittymään bändin kyvyt huomioon ottaen liian moneen tekijään yhtä aikaa ja paskaa pukkaa housuun. Loppulevyllä bändin musiikillinen näkemys kutistuu parin genreliiderin hieromiseen ja toivo siitä, että Spineshank löytäisi jotain omaa tai varauksetta toimivaa alkaa olla olematon. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa