SPIRITUAL BEGGARS: On Fire

SPIRITUAL BEGGARS
On Fire
Music For Nations

Kelpo retro-bändistä voi kasvaa itsenäisenä yksikkönä toimiva kollektiivi, kunhan sille annetaan aikaa. Monien Carcassin kakkoskitaristina tuntema Michael Amott on luotsannut jo vuosia 70-luvun hengessä paahtavaa porukkaansa ammattitaitoisesti, mutta Deep Purplea ja muita aikalaisia pokkaavana omat levyt ovat olleet vain himpun verran keskinkertaista arvokkaampia. On Fire on yhtyeen ensimmäinen täysipainoinen, kuuntelua kestävä ja biisiorientoitunut albumi.

Samat inspiraation lähteet ovat yhä läsnä ja selkeästi kuultavissa, mutta nyt biisimateriaali toimii omillaan eikä parhaimmista repäisyistä tule kiusallista pastissi-vaikutelmaa. Stoner rockin nousun myötä Spiritual Beggarsinkin harrastaman genren harrastajamäärä on saanut uutta verta, mutta jo monia kokeneimpiakin porukoita vaivaa väkinäinen rentoilu ja monesti biisit ovat pelkkää muniinpuhaltelua. Samaa vikaa on Beggarseillakin tähän mennessä ollut, mutta nyt on löytynyt kultainen keskitie vaikutteiden ja oman sanottavan välillä. Kliseet on asetettu palvelemaan omia biisejä ja tällä kertaa ne ovat entistä rehvakkaampia, uljaampia ja ytimekkäämpiä.

Aika pienistä asioista onnistuminen on rockin soitossa kiinni. On Fire puolustaa paikkansa yksinkertaisilla ansioilla: se on täynnä klassista rockia, joka on laulettu ja soitettu jumalattoman rehvakkaasti päällekäyvine kitaroineen ja jatkuvasti läsnä olevilla uruilla, biiseissä on riittävästi koukkuja ja tuotannon muhevuus vain täydentää tyylitajulla hiottua kokonaisuutta.