STEEL PROPHET: Book Of The Dead

Arvio julkaistu Soundissa 04/2001.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Bändille kuin bändille saadaan ikää, jos merkintä pannaan aikakirjoihin sinä päivänä, kun ensimmäinen ajatus rock-tähteydestä on käynyt kitaristin mielessä.

Arvio

STEEL PROPHET
Book Of The Dead
Nuclear Blast

Bändille kuin bändille saadaan ikää, jos merkintä pannaan aikakirjoihin sinä päivänä, kun ensimmäinen ajatus rock-tähteydestä on käynyt kitaristin mielessä. Ainakaan Steve Kachinskyn ei ole tarvinnut jäädä harmittelemaan, sillä Steel Prophet nauttii jokseenkin vakaata luottamusta voimametallibändien joukossa. Silti bändiä on vaikea uskoa lähes kahdenkymmenen vuoden ikäiseksi, kun ensimmäinen varsinainen levykin ilmestyi vasta vuonna 1992. Juhlan aihe tuntuu hieman keinotekoiselta.
Steel Prophet luottaa edelleen tuttuun reseptiin eli brittiläisen heavyn perinteet ovat voimakkaasti esillä kaikkine Maiden- ja Priest-vaikutteineen. Laajasti ajateltuna Steel Prophet on oivallinen yhtye, ja ennen kaikkea yhtye kunnostautuu sävellyspuolella, mutta ne viimeiset silaukset jäävät tämänkin levyn kohdalla hieman keskitiehen. Asia on vaivannut useammallakin Steel Prophetin levyllä, mutta tällä kerralla kiusan aiheet eivät ole niin ilmeisiä kuin ennen.
Book Of The Dead ei pysty hämmästyttämään. Mutta kyllä niiden Maidenin tyyliä mukailevien kitarariffituplauksien parissa viihtyy edelleen ihan mainiosti. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa