STEVE EARLE: Transcendental Blues

Arvio julkaistu Soundissa 06/2000.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Steve Earlen tuotteliaisuus ei laannu ja terve kiinnostus eri musiikinlajeihin pitää yllä kiinnostavaa vaihtelua ja laulujen korkeaa tasoa. Viimeksi syntyi maanmainio bluegrass-levy.

Arvio

STEVE EARLE
Transcendental Blues
E-Squared

Steve Earlen tuotteliaisuus ei laannu ja terve kiinnostus eri musiikinlajeihin pitää yllä kiinnostavaa vaihtelua ja laulujen korkeaa tasoa. Viimeksi syntyi maanmainio bluegrass-levy. Nyt soivat oikein karheaksi säädetty sähkökitara ja viiltävä huuliharppu jämerän rockin ja tanakoiksi tahditettujen melodioiden ehdoilla.
Kun Earle pluggaa biisinsä sähköisiin soittokamoihin, voimaa ja sanomaa riittää parin keskilännen pikkukaupungin verran. Jäntevät ja karskisti purevat laulutulkinnat toimivat valitussa tyylilajissa yhtä komeasti kuin pelkistetymissä roots-sovituksissa. Useimmat kappaleet ovat sittenkin hyvin ominaisia Earlea esitystavasta ja soitinvalikoimasta riippumatta. Miehekkään materiaalin keskelle isketyn siskosdueton-dueton When I Fall kirkas naisääni (Stacey Earle) on kuin jääkylmä drinkki ahkerasti kallistellun taskulämpimän maissiviskin sekaan.
Transcendental Blues -osastoon mahtuvat toki myös vahvat akustiset slovarit, etenkin hienot The Boy Who Never Cried , Lonelier Than This ja I Don't Want To Lose You Yet. Hulppeita perinnerenkutuksia ei ole tyystin heivattu syrjään, mistä todisteena rento, omakohtainen Steve's Last Ramble sekä The Galway Girl, jossa on hauskasti hepokatti poikittain. Bluegrass-banjokin ränklättää enteellisesti laulussa Until The Day I Die. Tässäpä levyllinen yksiselitteisen hyvää ja kestävää musiikkia. 

Lisää luettavaa