STINA NORDENSTAM: This Is Stina Nordenstam

Jo tuottaja Mitchell Froomin ja tuottaja/äänittäjä Tchad Blaken erillisiä, mutta etenkin heidän yhteisiä töitään määrittää niin voimakas ominaisilme, että kepein eväin liikkeellä oleva artisti saattaa sessioiden kestäessä huomata muodon ohittavan sisällön. Levyhyllyn alkupäästä esimerkeiksi löytyvät Tasmin Archerin Bloom (1996) sekä Tracy Bonhamin Down Here (2000).
Näitä materiaaliltaan kohtuullisen tylsiä, mutta soundeiltaan herkkuja kiekkoja löytyy luultavasti enemmän Froom-fanien kuin kenenkään muun kotoa.
Musiikista alunperin John Coltranen levyjen myötä innostuneen Stina Nordenstamin viides levy This Is Stina Nordenstam tarjoaa sen verran vahvaa musiikkia, etteivät Froom ja Blake ole joutuneet turvautumaan pahimpaan "norsu posliinikaupassa" -taktiikkaansa. Albumin lyhyt mitta (31:59) herättää silti oudoksuntaa. Onko joidenkin muiden sessioiden anti hylätty? Koska albumin kirjo on eklektinen, vetää teoria puoleensa: suunnitelmissa on saattanut olla tuotattaa oudot raidat tällä parivaljakolla, ja tallentaa tavallisemmat kappaleet ei-niin-värikkäiden kollaboraattoreiden kanssa… Tai sitten aika loppui kesken. Tai sitten aineksesta ei vain saatu kasaan tyydyttävää kaikki biisit sisältävää pakettia.
Yhdentoista raidan This Is Stina Nordenstam kuulostaa useiden keskittyneiden kuuntelukertojenkin jälkeen kummallisen epäloogiselta, mutta melkein pohjattoman kiehtovalta levyltä. 31-vuotias Nordenstam maistelee sanojaan kuin hyvää punaviiniä, ja kylässä käyvä Brett Anderson on Keen Yellow Planetillä bowiempi kuin David Bowie itse. Ajattomuuden vaikutelmaa korostaa lyhyiden raitojen intiimiys ja lyijykynämaisuus – ratkaisu, joka samalla myös alleviivaa kuulijan oman tulkinnan roolia.