Slipknotin hajoamishuhujen velloessa villeimmillään tulevaisuus näytti synkeältä, sillä Stone Sourin ja Murderdollsin juuri ilmestyneet debyytit eivät juuri antaneet viitteitä soittajien pärjäämisestä omillaan. Stone Sourin toisen levyn jälkeen Slipknotin hajoaminen ei pelota enää yhtä paljon, koska ensimmäisen levyn ankea uusmetallinen harmaus poksahtaa Come What(ever) Maylla värikylläisyyteen kuin taikurin sauva kukkakimpuksi.
Corey Taylorin ja James Rootin ryhmä uskaltaa olla oma itsensä rennosti ja kekseliäästi. Aivan kuin se olisi päässyt yli Slipknotiin vertaamisen pelosta, joka jäykisti debyyttiä, ja nyt muutama maskinaamoja muistuttava kertosäe istuu nätisti kivuliaankauniiden balladintapaisten ja herrojen pelikenttää huomattavasti laajentavien metallibiisien sekaan. Taylor myös laulaa täysin pidättelemättä. Raa’an huudon ja pelkän pianon säestämän alastoman melodisen laulun väliin mahtuu entistä monipuolisempia vientejä, yhtäläisyytenään vain tunnistettava karheus, joka voi olla peräisin vuosikaupalla ympäri maailmaa rääytyistä Slipknot-keikoista.
Come What(ever) Maylla Stone Sour löytää sielunsa, ja tulee hurmoksessaan tuijottaneeksi suoraan kuulijankin sisimpään.
