Liika on aina liikaa – Stone Sourin Hydrograd on pitkä ja epätasainen uutuus

Stone Sour
Hydrograd
Roadrunner

Tasaiseen Slipknotin kanssa Corey Taylorin työnantajana vuorotteleva Stone Sour on kaksikosta se rockimpi osapuoli, ja tuskin keikkuisi nykyisissä mittasuhteissaan ilman kakkoslevynsä Come What(ever) Mayn (2006) yllätyshittiä Through Glass. Hittibiisit onkin hyvä ottaa heti kättelyssä puheeksi, sillä niitähän jenkkiorkesterilla on siinnyt joka levylle. Ja se on tässä yhtälössä sekä hyvä että hemmetin huono. Koskapa niitä keskinkertaisia sävellyksiä levyille vasta onkin mahtunut.

Nyt, viidennen albumin kohdalla onkin jo helppo taipua poikkeuksen sijaan säännön suuntaan, kun Stone Sourin julkaisujen epätasaisuutta alleviivataan. Vaikka kahden muita tasokkaamman biisin sijaan tällä kertaa narulle niitä on päätynyt viisi, on myös kappalemäärä naurettavat viisitoista.

Onhan Stone Sour jälleen kerran hemmetin tiukasti soitettua ja persoonallista rymistelyä, mutta Song #3:n ja Fabulessin asettamat standardit syövät valokeilan valtaosalta muuta materiaalia. Kummallinen dilemma, koska Alice In Chainsin ja Foo Fightersin kimppakivaa ei kukaan paremmin tee. Jotenkin sitä vaan kerta toisensa jälkeen tahtoo enemmän kuin lopulta saa.