Maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt Mike Muir päätti viedä thrashin alkuräjähdyksessä syntyneen crossover-legenda Suicidal Tendenciesin studioon kolmentoista vuoden tauon jälkee. Jos ”Suicidal’s back!” -hokemiseen on uskomista, kerta ei ole viimeinen. Kun bändissä on käväissyt kolmisenkymmentä soittajaa yhtä monen vuoden aikana, Muir on tietenkin ainoa alkuperäisjäsen. Se ei 13:lla haittaa, sillä punkin, hardcoren, thrashin ja funkin sekoitus kirii vauhtiin entiseen malliin.
Pitkän tauon jälkeen Suicidal Tendencies on parhaimmillaan nopeammissa biiseissä. Metallinen Smash It! rullaa siinä missä skeittipunkiksi laittava This Ain’t A Celebrationkin. Suicidal Tendencies on yhtä aikaa vakuuttava ja höperö. Joskus vahvemmin esillä ollut funk-venkoilu jää nyt häviävän pieneen asemaan, mutta ei sitä osaa kaivatakaan.
Kolmentoista biisin seassa on myös hapuilua, mutta 13 on merkittävästi parempi albumi kuin väsynyt ja kankea Free Your Soul…And Save My Mind (2000). Eihän tämä samanlaista juhlavan hivelevää pääkipua aiheuta kuin villi Join The Army (1987), mutta lisävuosia merkittävään uraan näyttäisi olevan luvassa.
