SUNRIDE: The Great Infiltration

Kun puhutaan undergroundista stoner rock- tai riffirock-kategorioissa, jotka molemmat muuten ovat kankeita ja mitäänsanomattomia termejä, ei voida sivuuttaa Jyväskylän Sunridea. Syy on se, että Sunride on ensimmäisen levynsä myötä karistamassa moiset leimat selästään ja ratsastamassa vapauteen. The Great Infiltration sisältää parempisoundista, helpommin lähestyttävää ja taatusti herkemmin rokkaavaa materiaalia kuin iso osa mainittuun alamaailmaan lukeutuvista orkestereista pystyy luomaan.
Sunriden erottaa massasta sen härskisti näkyvillä oleva halu menestyä. Sunride haluaa, että sitä kuunnellaan. Tavoite voi täyttyäkin, sillä Sunride luovii paljon lähempänä valtavirtaa kuin monet genren pölyissään lamaantuneena makaavat ns. isommat nimet. Ja itsensä myymisestä on turha syytellä, sillä valtavirta ei tässä tapauksessa tosiaankaan tarkoita oman historian deletoimista ja dollarit silmissä sinne tänne sinkoilua, vaan itselle tärkeistä lähtökohdista veistettyä mahdollisimman tarttuvaa ja tiettyjen rajojen sisällä mahdollisimman monimuotoista musiikkia. Tämän levyn kuullessaan eräskin Nicke Andersson ruiskii hunajaa, sillä Sunride iskee tasan Entombedin rokimman kaman ja The Hellacoptersin väliin ja kulkee ja murskaa kuin kuulalaakerilantioinen Godzilla.
Palatine ja Sweet Reverie (Saving Grace) ovat mahdollisia läpimurtobiisejä, oikeiden kontaktien käsissä ilmiselviä hittejä, vaikka eivät ehkä Sunriden peruslinjaan aukottomasti istukaan. Sympathy Overdose pörisee ja rytmittää vähän Monster Magnetin tyyliin, nimibiisi usvailee ylemmissä sfääreissä ja The Earthmover lataa piiput täyteen asfaltinpölyistä ruutia. Crossoverista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä eri musiikkityy- lejä yhteensulattavia yhtyeitä, mutta Sunriden tapauksessa tuo termi tarkoittaa hyvinkin erilaisen kuulijakunnan totuttamista tiettyyn soundiin.