Sweatmasterin ensimmäinen kokopitkä Sharp Cut (2002) tempautui garagerock-aallon matkaan ja yhtyeen edesottamuksia seurattiin Britanniassa asti. NME:n sivuilla turkulaisia kehotettiin vaihtamaan bändin nimi ennen lopullista läpilyöntiä. Ei vaihdettu, ei breikattu, mutta henki pihisee vieläkin.
Bändin ilmaisun täydelliseksi jalostanut toinen albumi Tom Tom Bullet (2005) lienee se, mistä Sweatmaster tullaan muistamaan. Neloslevy Dig Up The Knife jatkaa tutkimusretkeä autotallista Queens Of The Stone Agen aavikkomaisemien kautta kohti ties mitä. Perusasiat säilyvät kuitenkin muuttumattomina.
Dig Up The Knife kolahtaa samaan aivolohkoon kuin Sweatmasterin aiemmat levyt. Jos biisi ei toimi heti, seuraavilla kuuntelukerroilla asia tuskin muuttuu. Jürgen Hendlmeierin tuotannossa kolmen miehen voimin tapahtuva kyntäminen ei enää nojaa AC/DC-riffeihin, vaan mukana on muun muassa entistä ilmeisempiä powerpop-vivahteita. Dirty Man asettuu lähelle Weezerin tuotantoa, mutta viimeistään Sasu Mykkäsen bändin olennaisimmaksi instrumentiksi kohoava lauluääni kertoo mistä on kyse. Toivottavasti Sweatmasterilla riittää halua rykiä tiukkoja rockbiisejä jatkossakin.