Symphony X ei julkaise levyjä ainakaan liian tiheään. Se on täysin ymmärrettävää. Eivät progemetallin mestaritkaan enää pysty suoltamaan huippusuorituksia samaan tahtiin kuin uransa alussa.
Bändi on joskus itsekin sanonut, että kappaleiden sovittaminen vaatii aikaa, ja sen kyllä kuulee lopputuloksesta. Yhtyeen laulaja Russel Allen on väittänyt, että uusi levy summaa yhtyeen tähänastisen uran ja määrittää bändin tulevaisuuden. No, totta ainakin vähän. Iconoclast on eräässä mielessä summalevy, sillä kultakin aiemmalta levyltä löytyneet uudistukset ovat nyt samassa paketissa: taitavaa soittoa, loisteliaita melodioita ja välillä vähän rankempaa metallijuoksutusta.
Niin hyvältä kuin bändi kuulostaakin, ajatukset alkavat väistämättä hetkittäin harhailla. Alkuun tuntuu, että Symphony X on joskus saanut aikaan napakampiakin sävellyksiä. Myös Iconoclastilla on muutamia voittoja, kuten Children Of The Faceless God ja When All Is Lost. Bändin salaisuus piilee silti lähinnä sovituksissa, jotka ovat runsaita ja tarjoilevat löydettävää pitkäksi ajaksi. Samalla tapahtuu sekin ihme, että sävellykset alkavat paljastaa perimmäisiä salojaan. Iconoclastille kannattaa antaa aikaa.