Taco Bellsin ydinkolmikon muodostavat saksofonisti Sami Pekkola, kontrabasisti Tero Kemppainen ja lyömäsoittaja Jaakko Tolvi. Levyllä kuullaan materiaalia kahdelta eri keikalta, vuosilta 2005 (Hawaii) ja 2007 (Vadelma). Vuoden 2007 kokoonpanoa täydentää poppareille Office Buildingistä tuttu viulisti Pekko Käppi ja vuoden 2005 hiphoppareille Tulenkantajista tuttu kitaristi Marko Ylianttila. Muotokieleltään Taco Bells ammentaa aika pitkälle klassisesta 60-luvun freejazzista. Pienet poikkeamat ovat hienoja ja virkistäviä.
Vadelma-keikan puolessa välissä orkesteri uppoaa jousisoitinten viemänä arkaaiseen ugrilaiseen suohon. Känniset pelimannit vetävät hautajaisten viimeistä surumarssia ennen omaa välikuolemaa. Todella kaunista. Lähtö takaisin energisempään repimiseen, saksofonin pitkien äänien saattelemana, on ehkä koko levyn hienoin yksittäinen tapahtuma, kuin soittimiaan virittävä sinfoniaorkesteri. Tätä hetkeä ei seuraa järjestys vaan suurempi kaaos. Näin toivoisin myös RSO:lle joskus käyvän.
Hawaii-puolella meno on läpeensä modernia ja ilmassa on asteen verran vähemmän hulluutta. Ote on seesteisempi ja soitto kuulostaa tarkemmin funtsitulta, joka ei ole huono juttu. Tuskin kahta puolta Vadelman pidättymättömyyttä jaksaisikaan kuunnella. Kun Hawaiissa ollaan lennolta laskeuduttu, verrattain aikaisin, maassa on rauha loppuun saakka.
Vadelma/Hawaii on suodattamatonta ja arvokasta dokumentointia. On hyvä, että yhden miehen nyrkkipajoja löytyy tekemään tällaisiakin julkaisuja, etenkin nyt kun Yleisradio aikoo lopettaa marginaalisten ryhmien luoman kulttuurin välittämisen tuleville polville.