TAPANI KANSALAINEN: Kaatoja ja rännejä

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

TAPANI KANSALAINEN
Kaatoja ja rännejä
Monsp Records

Jos Monspin Kepe tekisi itsekin levyjä tai räppäisi suojattiensa levyillä, hän olisi vielä selvemmin suomiräpin Roger Corman. Monsp on julkaissut häkellyttävän määrän taloudellisesti rajallisilla resursseilla tehtyjä levyjä, jotka ovat vahvasti määritelleet genren luonnetta.

Ja luulen, että vaikka mikään räpin Cahiers du Cinema ei tule miehestä kirjoittamaan eikä Kepen retrospektiiviä olisi tulossa alan Cinematheque Francaiseen – jos sellainen olisi – Kepen varsinainen vaikutus tulee vain korostumaan sitä mukaa, kun Monspin tuotannon parissa kasvaneet juniorit kasvavat ja siirtyvät kuluttavalta tuottavalle puolelle.

Käsi lippaan.

Laatutarkkailukin toimii, eli julkaisutahdista ja budjeteista huolimatta Monspin tuotannossa on olemassa selkeä taso, jonka alle ei mennä. Joskus mennään reippaasti yli, mutta usein tehdään vain tasaisen hyvää duunia.

Tapani Kansalaisen uusi levy on hyvä esimerkki: laadukasta ja varmaa läskiä funkkia vahvalla ja perinnetietoisella West Coast -otteella. Varsinkin bassottelu vakuuttaa. Hienoja linjoja löytyy.

Kokonaisuus on kuitenkin letkeydestään huolimatta tai juuri siitä johtuen hiukan monotoninen.

Lisää luettavaa