THE TEENAGE IDOLS: Teenage Idols

THE TEENAGE IDOLS
Teenage Idols
Playground

Onko ruotsalainen garagerock iloinen asia vai viheliäinen maanvaiva – siinäpä pähkinä näinä räminämusiikin ylitarjonnan aikoina. Itse olen periaatteessa sinikeltaisen rockin ystävä, mutta ymmärrän hyvin niitäkin, jotka vittuillen puhuvat "scandinavian format rockista." The Teenage Idols on uusi yrittäjä hiivojen ja hellojen maasta. Nelihenkinen kombo huseeraa debyytillään siinä autotallin nurkassa, joka on lähellä vanhan rock'n'rollin, 1960-luvun, r&b:n ja mustan musiikin räkämuunnelmia. Teini-idolit eivät siis jyystä hevin helmoissa vaan rokkaavat lux interiorin valossa resuisen tyylikkäästi groovaten.

Nelikon debyytti on soitettu talteen erittäin eläväisillä soundeilla ja veikkaisin, että etupäässä studiolivenä. Vokalisti Halvardin valkosoulmeteli tuo vahvasti mieleen Extra Width – ja Orange-kauden Blues Explosionin. Säestävän trion soitossa on siinäkin vahvoja yhtymäkohtia Jon Spencerin, Judah Bauerin ja Russel Siminsin huligaanisvengiin. Peruspaketti on tiukasti läjässä sekä soitannon että laulunteon tasolla. Tylyt riffit tarttuvat heti ensikuuntelulla kaulukseen ja yhteen hitsautunut musisointi pitää yhtyeen energiapurkauksen napakasti kasassa.

Pahin virhe mitä tällainen alkukantaiseen hurmokseen ja Cramps-henkiseen häirikköyteen luottava ryhmä voi tehdä, on venyttää sanottavaansa. The Teenage Idols ei moiseen sorru, vaan pysäyttää rehvakkaalla Soul Punk -anthemillaan kellot puolen tunnin pintaan. Tyylikäs kokonaissuoritus nostaa kvartetin norjalaisen Cato Salsa Experiencen rinnalle skandinaavisten nuorten garage-lupausten kärkeen.