TEXAS: The Hush

Texasin edellinen albumi, vuoden 1997 alussa ilmestynyt White On Blonde, poikkesi kahteen eri otteeseen Iso-Britannian albumilistan ykkösenä. Levyä on myyty maailmalla yli neljä miljoonaa kappaletta. Kaiken lisäksi White On Blonde oli varsin maukas paketti pirteitä pop-hittejä. Nyt Texas on uraputkensa huipulla, ja sen huomaa. The Hush ei ota minkäänlaisia riskejä, koska kaikkein turvallisinta on miellyttää mahdollisimman monia. Levyltä onkin järjestelmällisesti jätetty pois kaikki elementit, jotka saattaisivat häiritä satunnaista kuuntelijaa. Texasin uusissa promokuvissakin poseeraa yhtyeen söpö laulaja Sharleen Spiteri yksinään.

Levy-yhtiön kannalta The Hush on täydellinen tuote. Siltä on helppo irrottaa ainakin kuusi hittisingleä, niiden julkaisupäivämäärät ovat varmasti jo nyt levy-yhtiön markkinointipäällikön kalenterissa, mutta albumilla ei kuitenkaan ole ainoatakaan Billie Jeania, Knowing Me, Knowing Youta, Save A Prayeria tai muuta vielä kymmenen vuoden päästä muistettavaa täydellistä pop-biisiä, jolla on oma identiteettinsä. The Hushilla ei ole edes ainoatakaan niin hyvää kappaletta kuin edellislevyn suurimmat hitit Say What You Want tai Black Eyed Boy. Suurin osa levyn lauluista on seksitöntä soulpoppia, jota trendikahviloiden ja muodikkaiden vaatekauppojen kuvitteellisten soittolistojen laatijat rakastavat. Sharleen Spiteri ihailee Princeä, Marvin Gayeta ja Massive Attackia, mutta Texasin tyhjiöpakatun taustamusiikin vertaaminen heidän hienoimpiin hetkiinsä on kuin Sanna Suutarin vertaaminen Marilyn Monroeen. Ovathan he molemmat blondeja, mutta…

Tiedän, että tämä on vähemmistön ääni. Tiedän, että tämä on elitismiä. Tiedän, että Texas toimii vain omien turhautumieni esittämisen sijaiskärsijänä, mutta kukaan sellainen, joka pystyy todella tuntemaan intohimoa pop-musiikkia kohtaan, ei voi pitää The Hushia minään muuna kuin myyntilistojen täytteenä.