TIMO LASSY: Live With Lassy

Arvio julkaistu Soundissa 12/2013.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

TIMO LASSY
Live With Lassy
Schema

Italialaisella Schema Recordsilla vain tuplavinyylinä julkaistava Timo Lassyn Live With Lassy -taltiointi on erittäin hieno livelevy ja Lassyn soul-jazz on helppoa kuunneltavaa myös vähemmän puritaanisille jazz-diggareille. Tuottavana tahona toimii suomalainen We Jazz -kollektiivi. Se tekee todellista kulttuurityötä suomijazzin hyväksi Helsingissä joulukuisella konserttisarjallaan, joka tuo lavalle muiden muassa juuri Timo Lassyn yhtyei-
neen.

Live With Lassy on taltioitu Dubrovnikissa Helsingissä 2012. Nauhoituksesta saattaa kuulla, ettei pienessä ja intiimissä klubissa ole ollut yleisöä sellaisessa mittakaavassa kuin livejazz-taltioinneissa massiivissa konserttisaleissa yleensä on tapana. Varmankin juuri siksi levyltä välittyy niin leppoisa ja välitön keikkatunnelma, ja yleisö heittäytyy täysillä mukaan meininkeihin.

Bändi jammailee sellaisella intensiteetillä, että biisit venyvät välillä yli 10-minuuttisiksi. Ehdoton kohokohta levyllä on The Beat Goes On -cover Where’s The Man -kappaleen tiimellyksessä – kerta kaikkiaan upeaa soitantaa ja kerrassaan mieletön fiilis! Koko bändin – saksofonin varressa itse Lassy, Wurlitzer-pianon äärellä Georgios Kontrafouris, rummuissa Teppo Mäkynen, bassossa Antti Lötjönen ja perkussioissa ilmiömäinen Abdissa ”Mamba” Assefa – freestailaus on taianomaista. Tällaista livelevytystä kuuntelee ilokseen.

Lisää luettavaa