THE TINY: Gravity & Grace

Arvio julkaistu Soundissa 11/2009.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

The Tinyksi itseään kutsuvat laulaja-pianisti Ellekari Larsson ja sellisti Leo Svensson ovat julkaisseet kolmannen albuminsa. Jo pariskunnan instrumentaatio antaa viitteitä musiikkinsa keskimääräistä suuremmasta omaleimaisuudesta.

Arvio

THE TINY
Gravity & Grace
Determine

The Tinyksi itseään kutsuvat laulaja-pianisti Ellekari Larsson ja sellisti Leo Svensson ovat julkaisseet kolmannen albuminsa. Jo pariskunnan instrumentaatio antaa viitteitä musiikkinsa keskimääräistä suuremmasta omaleimaisuudesta.

Gravity & Grace -levyn kuuntelu synnyttää lähes yhtä häkellyttävän vaikutelman kuin ensikohtaaminen Ellekari Larssonin lauluosuuksien ajoittain mieleen tuovien Kate Bushin ja Björkin kanssa. Vaikka The Tinyn taiteellinen visio ei luonnollisestikaan kumpua aivan tyhjästä, niin näkemyksensä selkeyttä ja poikkeavuutta ei voi kiistää.

Ellekarin pakahduttava tulkinta etenkin avausraita Last Weekendin kertosäkeissä on levyn sykähdyttävimpiä hetkiä. Turn Off The News vie bassonsa soinnilla Twin Peaksin mystiseen maailmaan, mutta levyn bonusraidalla The Tiny palaa viimein Last Weekendin laululliseen tuskaisuuteen. Jousisäestyksellään niskakarvoja pystyyn nostattava versio The Ramonesin Pet Sematarystä on kaikessa yllättävyydessään yksi viime aikojen onnistuneimmista coveroinneista.

Vaikka Gravity & Gracen omaperäisyys ei koko aikaa vedäkään puoleensa, niin The Tinyn luovaa rohkeutta on pakko ihailla.

Lisää luettavaa