TOM JONES: Praise & Blame

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Tom Jonesin uuden levy-yhtiön pomo räväytti Praise & Blame -albumin ennakko-odotukset sananmukaisesti taivaisiin, kun maailmalle vuosi sisäinen muistio, missä hän kitisi, että rahaa paloi loistoauton verran ja hän sai sillä ruumisauton rotiskon. Tom Jones oli mennyt tekemään albumillisen virsiä!

Arvio

TOM JONES
Praise & Blame
Island

Tom Jonesin uuden levy-yhtiön pomo räväytti Praise & Blame -albumin ennakko-odotukset sananmukaisesti taivaisiin, kun maailmalle vuosi sisäinen muistio, missä hän kitisi, että rahaa paloi loistoauton verran ja hän sai sillä ruumisauton rotiskon. Tom Jones oli mennyt tekemään albumillisen virsiä!

No, eivät nämä nyt sentään mitään virsiä ole. Tom Jones on yhdessä tuottajansa Ethan Johnsin kanssa kerännyt aika laajalla skaalalla ihmisen jumalasuhdetta pohtivia lauluja. Tekijöistä voi poimia vaikkapa Bob Dylanin, John Lee Hookerin, ja Rosetta Tharpen.

Näiden lisäksi kaksikko on kylmästi merkannut omiin nimiinsä monta hyvin tuttua mustan musiikkikulttuurin klassikkoa. Varkauden kohteiksi on valikoitunut muiden muassa Blind Willie Johnsonin ja Led Zeppelinin levyttämä Nobody’s Fault But Mine sekä Claude Elyn Ain’t No Grave, joka oli Johnny Cashin postuumin albumin nimibiisi. Syvästi uskonnollisella levyllä tällainen vilpillisyys tuntuu erityisen pahalta.

Johnny Cash on se suuri taiteilija, jota ilman tätä levyä ei koskaan olisi tehty.  American Recordings –sarja on innoittanut kovin erilaisia artisteja Neil Diamondista Vesa-Matti Loiriin, mutta siinä, missä Cash otti ainutlaatuisella tavalla omakseen hyvinkin erilaisten lauluntekijöiden tuotantoa, vetää Tom Jones kaiken läpi samasta tuutista.

Paikoin (aivan erityisesti Dylanin ja Hookerin biisien kohdalla) löytyy tulkinnoista aitoa sielukkuutta ja läsnäoloa, paikoin taas Tom Jonesin iänikuiset maneerit suorastaan naurattavat. Hiljentyä tämä mies ei osaa ja hengen asioissa se ei ole minkäänlainen meriitti.

Lisää luettavaa