Kannessa silmät kiiluen tuijottava juoppo ihmeparantaja ja hovipukki Rasputin oli hankala saada hengiltä. Ehkä hänestä haetaan verrokkia Peter Steelelle, samanlaiselle naistenmiehelle, joka omien sanojensa mukaan kestää henkisesti läjässä vahvalla lääkityksellä. Steele on tottunut etsimään suurmiehistä vertaisiaan: Christian Woman -biisissä hoettiin ”Jesus Christ looks like me.” Vaikea sanoa, kumman katse on häiriintyneempi, venäläisen profeetan vai amerikkalaisen idolin.
Kehnon World Coming Downin (1999) jälkeen yhdestäkään Type O -albumista ei voi enää olla varma, itsesäälin jättiläisten romahdus saattaa uusiutua koska tahansa. Dead Again, vaikka äärimmäisen tutun kuuloisia biisimöhkäleitä esitteleekin, nostaa Type O:n jälleen laadulliseen huippuunsa. Asenteellisesti suunnaksi on otettu ensimmäinen levy Slow, Deep And Hard (1991), osin myös Bloody Kisses (1993), sillä biiseissä on äkkikäänteitä ja rajoja rikkovaa punk-henkeä. Eivät ratkaisut aivan yhtä härskeiltä tunnu kuin takavuosina, mutta riemastuttavilta joka tapauksessa.
Massiivisen pitkissä biiseissä on koko matkan ajan sisältöä ja tarttumapintaa. Turruttavaan laahaukseen ei sorruta ollenkaan. Silloinkin, kun biisin osassa ei välttämättä tapahdu paljoa, tunnelma kahlitsee ja kestää. Sitähän ei ole vähään aikaan Type O -kiekoilla tapahtunut. Pitkästä aikaa treffit Nosferatun kanssa!