UTAH SAINTS: Two

Utah Saints tunnetaan Suomessa lähinnä kahdesta asiasta: vierailusta Ruisrockin Typpihappobailuissa viime vuosikymmenen alussa sekä 22-Pistepirkon käsittelystä Pirkkojen vähemmän tunnetulla Zipcode-levyllä, jossa pantiin uusiksi Suomen lofi-gurujen materiaalia. Molemmat asiat ovat jääneet kokematta, joten suhteellisen puhtaalta pöydältä sain tätä albumia kuunnella, ja onhan levy saanut mairittelevia kommentteja osakseen niin Jo Whileylta (mikä ei nyt mikään suunnaton tähtihetki CV:ssä ole) kuin Michael Stipeltäkin.
Utah Saints tasapainottelee älykkään ja älyvapaan tanssimusiikin rajoilla huojuvin jaloin: toisaalta musiikissa riittää koukkuja ja nyansseja keskivertotanssiaktia enemmän (nerokas Lost Vagueness, aivan liian nopeasti loppuva, underworldihtava Punk Club), mutta kun kakkosraidalla Power To The Beats hoilataan "Power to the people/power to the beats" yhä uudestaan ja uudestaan, ei voi olla hymyilemättä: iskuille on annettu voimia nyt niin monessa tanssilaulussa vuosien mittaan, että kliseen saisi heittää jo roskakoriin.
Funky Music Sho Nuff Turns Me On tuo kitarasampleineen ja älyttömyyksineen mieleen Apollo 440:n, kun taas liki kuusi ja puoliminuuttinen Morning Sun kohoaa koko levyn huippukohdaksi, tyylikkään vähäeleiseksi junnauspalaksi, joka taas kerran tuo mieleen Underworldin. Muuten hienosti rullaavassa Sickissä emuloidaan sekaan sähkökitaralta kuulostavaa murinaa, mistä iso miinus: tämä saa esityksen kuin esityksen kuulostamaan humoristiselta, mikä ei luultavasti ole kuitenkaan tarkoitus. Tämän jälkeen stereoista tulvivan B777:n jälkeen tämän tyylirikon voi kuitenkin antaa anteeksi. Pianon vetäessä biisiä eteenpäin hyvän biitin säestämänä huomaa pakonomaisesti päänsä nytkivän musiikin tahdissa.
Ja siitähän tanssimusiikissa on kyse.