Vallenfyre, tuo mustien ja mutaisten vesien synkkä sielunmaisemien maalari latoi reilu pari vuotta sitten debyytillään kohtuulliset odotukset jatkolle. Bändillä oli selvästi tekemistä A Fragile Kingin pitämisessä aisoissa, mutta se pystyi suitsimaan levynsä siten, että sen vihaisuus pääsi purkautumaan hallitusti.
Splinters vaikuttaa hieman harhaisemmalta kuin edeltäjänsä. Vallenfyren myrkkykeitokseen vaikuttaa livahtaneen pitkälti samat sapet kuin viimeksi, mutta nyt tarkempi ainesten mittaus olisi ollut tarpeen. Siinä ei ole mitään pahaa, kun Vallenfyre rämistelee melkein hooceetyyppisesti menemään. Lähes monotoniset melodialinjat ovat edelleen tallella ja Celtic Frost kuuluu edelleen muikeasti bändin biiseistä, mutta bändin omaleimaisuus ei ole jättänyt teokseen kunnollista jälkeä. Ilmeisesti yhtyeen debyytti pyöri sittenkin hieman liikaa Gregor Macintoshin isän kuoleman aiheuttamissa tuskissa, sillä edellisen levyn lataus oli murskaavan vahva. Splintersin rupisen äänimaiseman kuorruttamat kappaleet jäävät tunnelmassa selvästi jälkeen, vaikka sävellykset sinänsä edustavat oman tyylilajinsa osaamista muodossa, johon harvat yltävät.
Splintersistä jää vaikutelma kuin yhtyeen jäsenetkin olisivat aistineet, että nyt ei mennyt toivotusti putkeen. Hävettävää silti ei ole. Bändi kun häviää vain omalle debyytilleen.
