Levy kolahti pyytämättä postilaatikosta. Vando Suvanto oli outo nimi. Nettisivuilla oli hauska historia miehen pitkästä urasta suomalaisen rockin kentällä, alkaen vuodesta 1962. Uraan mahtuvat Orfeus, Muska, Hector, Rauli Badding Somerjoki ja monet muut. Paremmassa maailmassa kaikki sattumanvaraisesti postilaatikosta tippuvat levyt olisivat näin kiinnostavia, mutta ikävä kyllä se on todella harvinaista.
Suvanto on tehnyt uransa rumpalina, mutta tällä levyllä hän loistaa laulajana. Jos Uusi Fantasia etsii seuraavaa ääntä, joka päräyttäisi yhtä hienosti kuin Freeman ja Liian myöhään, niin tässä on sellainen. Suvanto on laulajana tarinaniskijä ja tämä levy on täynnä nimenomaan laulettuja tarinoita. Ajoittain tulee mieleen vähemmän ymmyrkäisin silmin maailmaa katsova Pohjolan Ilmari. Se siitä iästä seuraa.
Levyn soundi on hurmaava: akustinen ja romuluinen, täynnä basso- ja tenoripuhaltimia, baritonikitaraa, ukulelea, mandoliinia, kukkopilliä, huuliharppua, dobroa sun muuta. Ja hälyääniä. Välillä tulee mieleen Tom Waits, vaikka meno on huomattavasti pehmeämmällä ja maanläheisemmällä pohjalla. Kolinaa riittää.
Tähän pieneen aarteeseen kannattaa tutustua. Se ei kävele sattumalta vastaan.
