VARIOUS ARTISTS: For The Masses

VARIOUS ARTISTS
For The Masses
1500 Records

Depeche Moden kunniaksi tehty tribuuttikiekko sisältää 16 kipaletta vaihtelevasti tulkittuina. Kuten yleensä, jälkiversiot eivät voita alkuperäisiä, mutta muutama yrittäjä saa puhallettua uutta tuulta vanhoihin purjeisiin.
Onnistujat: levyn aloittaa The Smashing Pumpkins itsensä näköisellä luennalla Never Let Me Downista; kitarat helisevät rauhoittavasti ja Billy Corganin pehmeä määkiminen virkkaa kappaleen nätisti kasaan. Failuren akustisista kitaroista metallimpaan melskaukseen siirtyvä Enjoy The Silence maittaa myös. Veruca Salt kuiskaa Somebodyn korviin peräti hunajaisesti sähköpianon ja jousiston tuella. Levyn ykköspisteet vie kuitenkin nais- ja miessolistin vuorottelema, peilipallojatsiksi sovitettu Master And Servant, esittäjänään Locust. Gus Gus värkkää Monumentin varovaisen viileästi liitäväksi klubipaukkeeksi.
Keskinkertaiset: The Cure tai luultavammin Robert Smith itsekseen kohtelee World In My Eyesiä kuin keskinkertaista omaa biisiään sylkien sanat kitkerästi ja kylmästi. Hooverphonic onnistuu kohtuullisesti Shake The Diseasessa hassusti pulputtavan syntikan ja solistineidon paneutuvan tulkinnan ansiosta. Self jatsibassottelee ja breakbiittailee Shamesta 90-lukulaisen venkoilun. Taiten rakennetun drum & bass -biitin päälle rakennettu Rabbit In The Moonin Waiting For The Night selviää kuiville helposti.
Tylsät ja kamalat: mitään omaa ilmettä Mode -biiseihin eivät saa Meat Beat Manifesto (Everything Counts) ja Apollo 440 (I Feel You). God Lives Underground puistattaa metallifunkillaan (Fly On The Windscreen), Dishwalla postgrungellaan (Policy Of Truth) ja Monster Magnet pelleahdistuksellaan (Black Celebration). Deftones raskassoutaa To Have And To Holdin suoraan hautaan. Levyn naurettavin koomikko on kuitenkin Rammstein, jonka örinämetallinen tosikkopornoilu (Stripped) koettelee (nauru)hermoja.