VARIOUS ARTISTS: Where The Action Is! – Los Angeles Nuggets: 1965–1968

VARIOUS ARTISTS
WHERE THE ACTION IS! – LOS ANGELES NUGGETS: 1965–1968
Rhino

Los Angeles oli 60-luvun puolivälissä musiikillisen vallankumouksen keskipiste. Vaikka folkrock-nimen saanut musiikkityyli kukoisti vain hetken, kuuluvat sen vaikutukset edelleen.

Yksinkertaistaen voisi sanoa räjähdyshetken olleen 12. huhtikuuta 1965. Tuolloin Columbia-yhtiö julkaisi neljä kuukautta aiemmin purkitetun The Byrds -yhtyeen version Bob Dylanin Mr. Tambourine Manista. Tuo yksittäinen single avasi lukuisten musiikintekijöiden silmät näkemään, mitä popmusiikissa voidaan tehdä.

Los Angelesissa tehtiin kuitenkin paljon muutakin kuin vain folkrockattiin, paikoilleen ei jääty polkemaan. Tämä tuodaan onnistuneesti esille tämän kokoelman teemoittain jaetulla neljällä levyllä. Ensimmäinen niistä kasaa lähinnä Sunset Tripillä vaikuttaneita yhtyeitä helisevistä kitaroista varhaispsykedeliaan, kakkoslevyllä esitellään kaupungin lähialueilta nousseita, esimerkiksi useita vahvasti The Rolling Stonesilta ja The Yardbirdsiltä vaikutteita saaneita yhtyeitä, ja kolmas kasaa yhteen maukkaan läpileikkauksen kaupungin viriilistä studioskenestä. Viimeinen levy keskittyy lähinnä uusia soundeja etsiviin artisteihin. Sillä esiin nostetaan esimerkiksi Del Shannonin henkeäsalpaava psykedeliaklassikko I Think I Love You.

Where The Action Is! -kansio on tyylikkäästi kasattu ja toimitettu kokonaisuus. Kyseessä ei ole vain tunnettujen yhtyeiden suurimmat hitit yhteen niputtava paketti, vaan jopa päinvastoin. Lähes kaikki nimekkäämmätkin ryhmät ovat edustettuina vähemmän kuluneilla raidoilla. Esimerkiksi kaksi kokoelmalta löytyvää The Byrds -raitaa ovat ennen ensimmäistä singleä äänitetty horjuva You Movin’ sekä alun perin singlen b-puolelle päätynyt, myöhemmin myös klassikkolevyllä The Notorious Byrd Brothers esille päässyt fantastinen Change Is Now.

Vaikka nämä ovatkin asialle omistautuneille tuttua kauraa, sisältää paketti myös fanaatikoille riemukkaita elämyksiä roppakaupalla. Kokoelmalla esitellään myös tärkeimmät keikkapaikat ja radioasemat, ja siten ajankuva elävöityy entisestään. Paketin toimivuus ei ole ihme, kun sen kasaamisessa päävastuu on ollut aihepiirin parissa hyvin tunnetulla Andrew Sandovalilla, joka reilu vuosi sitten julkaisi erinomaisen kirjan Sunset Stripistä ja koko kokoelmaa käsittelevästä aikakaudesta.

Edellinen Nuggets-boksi keskittyi San Franciscoon ja sen ulkoasu oli tyrmäävä. Herb Greenen ja Jim Marshallin ottamille upeille kuville oli annettu sivukaupalla tilaa. Los Angeles Nuggetsin ulkoasu ei ole yhtä vaikuttava, mutta tyylikkäästä paketista on kuitenkin kyse. Kappalekohtaiset yhteenvedot ovat lyhyydestään huolimatta informatiivisia ja lisäksi pienellä valokuvalla varustettuja. Ilahduttavasti tiedoissa mainitaan myös kappaleilla soittavat muusikot, jos nämä ovat tiedossa. Studioskeneen keskittyvää levyä kuunnellessa ei tarvitse ihmetellä, että onpa taas niin mahdottoman eleettömän tyylikästä bassottelua, kun nopea vilkaisu raidan tietoihin paljastaa, että kyseessä on jälleen bassolegenda Joe Osborn!

The Byrds, Love, Buffalo Springfield, The Association, Sagittarius ja niin edelleen. Tästä ei musiikki parane!