Tämän kvartetin lahjakkuutta ei käy kiistäminen. Siitä puhuu omaa kieltään sekin, että äänimiesten ura Velvetsin jälkeen jatkui viihteen kiintotähtinä.
Accapella-laululla novelty-suosioon 1990-luvun alussa nousseen nelikon suppeaksi jäänyt tuotanto on saatu jatkettua pitkäksi tupla-cd:ksi, mutta sen kuunneltuaan tajuaa myös, miksi kehutun kvartetin elinkaari ei ollut pidempi. Veeti & The Velvets oli kaikessa taidokkuudessaankin enemmän tai vähemmän yhden tempun poni, ja tempun hieman varioidenkin tehtyään oli aika siirtyä eteenpäin.
1950-luvun doowop-soundi antoi miehille alkulähteen, johon sekoitettiin aineksia niin vanhoista työlauluista kuin soul- ja gospel-osastoiltakin. Lopputulos ei sinänsä kuulosta aikansa eläneeltä, olihan se oman aikansakin ulkopuolella. 160-minuuttista pakettia ei kuitenkaan tarvitse kuunnella puoliväliinkään, kun huomaa, että komeistakin falsettikiekaisuista ja sammakkobassoista saa helposti mittansa täyteen.
Veeti & The Velvetsiä kehuttiin aikanaan huimaksi livebändiksi, mistä toinen levy antaakin välähdyksiä. Livenä kvartetin kokeminen lienee ollut ainutkertainen kokemus, cd-muodossa aikakaudet ovat liikaa törmäyskurssilla. Mikä toimi 1950-luvulla hienosti singlen mittaisena annoksena, ei välttämättä kestä digitaaliajan ylimittaa.