Vanha kunnon Kolmas Nainen suuntaa jälleen tien päälle. Suomirockin suuri yhtye lähtee tammikuun lopussa konserttisalikiertueelle, joka käsittää yhdeksän paikkakuntaa pitkin maata. Rundin nimi on ytimekkäästi Hyvää ja kaunista, mutta kysymyksessä ei ole samannimisen albumin juhlakiertue. Kunhan ovat muuten vain tuommoisen otsikon pistäneet.
”Ideana on esittää kaikenlaista tuotantoamme vuosikymmenten varrelta. Simppeliä, monipolvisempaa, hentoa, rujohkoa, hittejä, kuriositeetteja, vanhaa, uutta ja keski-ikäistä. Konsertti rakentuu kahdesta setistä, joista eka on luonteeltaan rauhallisempi, toinen puolestaan menevämpi ja rockpainotteinen”, kitaristi Sakari Pesola kertoo tiedotteessa.
Kiertue etenee alla olevan aikataulun mukaisesti. Rundin liput tuleva myyntiin 4. syyskuuta.
29.1. Jyväskylä, Paviljonki
30.1. Helsinki, Finlandia-talo
4.2. Tampere, Työväen teatteri
5.2. Lahti, Sibeliustalo
6.2. Kuopio, Musiikkikeskus
12.2. Mikkeli, Mikaeli
13.2. Lappeenranta-sali
19.2. Seinäjoki-areena
20.2. Turku, Fuuga