THE VERY BEST: Warm Heart Of Africa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2009.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Ilmiöt häviävät ja palaavat sykleissä, eikä tarvitse seurata aikaansa kuin vuosikymmenen verran huomatakseen, että ennen pitkää vasta teilatut, ikuiseen unohdukseen onnellisesti tuomitut avaukset elvytetään ja korotetaan rajanylityksiksi, luovuuden riemuvoitoiksi ja raa’an lahjakkuuden ilmentymiksi.

Arvio

THE VERY BEST
Warm Heart Of Africa
Moshi Moshi Records

Ilmiöt häviävät ja palaavat sykleissä, eikä tarvitse seurata aikaansa kuin vuosikymmenen verran huomatakseen, että ennen pitkää vasta teilatut, ikuiseen unohdukseen onnellisesti tuomitut avaukset elvytetään ja korotetaan rajanylityksiksi, luovuuden riemuvoitoiksi ja raa’an lahjakkuuden ilmentymiksi. Tämä poikkeuksellisen typerästi nimetty projekti on hieno osoitus syklisyydestä, esimerkki vertaisverkostojen kerrannaisvaikutuksista ja lyhyt oppimäärä kulttuurienvälisestä soundista, jonka allekirjoittanut toivoi jo iäksi unohtuneen.

Itä-Afrikassa sijaitsevasta Malawista kotoisin oleva Esau Mwamwaya muutti Lontooseen kymmenen vuotta sitten. Koska Lontoo on yhtenä Euroopan keskeisimmistä metropoleista ollut jo pitkään kaupankäynnin ja pankkitoiminnan myötävaikutuksesta myös kulttuurien kehto, Mwamwaya altistui uudessa kotipaikassaan jatkuvasti varioiville elektronisille musiikkiperinteille. Kiitos Radioclit-tuottajakaksikon, joka ei ole kuuluisa ainoastaan blogeista vaan myös blogeista, joissa kirjoitetaan blogeista, Mwamwaya sotki pian valtamerentakaisia oppejaan afrikkalaisiin populaarimusiikkeihin marabin, highlifen ja ennen kaikkea kwaiton hengessä.

Siitä, ettei kukaan ennalta arvaa, miltä haute cuisinen, mykyrokan ja sashimin ”ennakkoluuloton” yhdistelmä maistuu, ei tietenkään seuraa, että soppa olisi hyvää. Sama pätee musiikkiin, ja vaikka Warm Heart Of Africa voi hyvinkin olla ajanmukaisinta populaarimusiikkia, jota verkottunut ihmiskunta pystyy tänä päivänä synnyttämään, sen syvyys häviää nopeasti laveuden tieltä.

Lisää luettavaa