Vision Valley (2006) merkitsi australialaiselle The Vinesille selkeää noususuhdannetta. Neljännellä albumillaan ura kaartuu jälleen loivaan alamäkeen. The Vinesin napakan melodisessa kitararockissa on onnistuessaan samaa energistä kipinöintiä kuin Ashin parhaissa töissä. Melodialla yhtyeen punk- ja grungepitoisen tykityksen teho jää kuitenkin puolitiehen.
Melodia on olemukseltaan kaksijakoinen levy, jonka adrenaliinipurkausten kaltaiset vauhtibiisit vaikuttavat toistuvasti lähes keskentekoisilta. Aivan kuin laulusolisti Craig Nicholls ei aspergeriltaan malttaisi viipyä kappaleiden kimpussa yhtään pidempään kuin on ehdottoman välttämätöntä. Kun melodia ja kertosäe on saatu julki, The Vines kiiruhtaa jo seuraavaan biisiin. Hiukan yli puolituntisen albumin keskivaiheille sijoitettu Jamola on jopa niin lyhyt, että Nicholls ei ole ehtinyt kirjoittaa siihen lainkaan sanoja.
Akustisempaa puoltaan esitellessään The Vines rauhoittuu ja muuttuu likimain puhdasoppiseksi 60-lukulaiseksi popyhtyeeksi. Melodia on tällöin entistäkin enemmän arvossaan.