VORUM: Poisoned Void

VORUM
Poisoned Void
Woodcut

Kansainliiton vuonna 1921 Suomelle myöntämältä Ahvenanmaalta ei ole viime aikoina juurikaan kuulunut tärkeitä uutisia. Tilanne muuttunee lähiaikoina oleellisesti, kun saarilla perustettu deathmetal-trio Vorum tuo debyyttilevynsä päivänvaloon.

Harvoin innostun itselleni tuntemattomaan demobändiin kohdistuvasta kollektiivisesta suitsutuksesta, mutta Vorumin Grim Death Awaits -ep:n (2009) tapauksessa kaikki kehut olivat ehdottoman ansaittuja. Bändin samanaikaisesti kuvia kumartelematon sekä niitä aivan helvetisti kumarteleva vanhan koulun deathmetal iski tajuntaan, ja esikoislevyltä oli lupa odottaa jopa mahdottomia.

Mitään mahdotonta Poisoned Void ei toki tarjoa, eikä siitä välttämättä ole tuleville sukupolville klassikoksi. Levyllä on kuitenkin sellainen tenho, jota harva yhtä häpeilemättömästi retrospektiivinen ryhmä koskaan saavuttaa. Tottahan Ruotsissa taltioidulle täyspitkälle on saatu ensi hätään hyvinkin ruotsalaiset soundit, mutta päähuomion varastavat silti sävellykset. Vorum tuntuu sisäistäneen hyvän death­metal-biisin syvimmän olemuksen, ja varsinkin Evil Seedin pökkelön kertosäkeen tunnelma sykähdyttää naivistisella autenttisuudellaan.

Tänä vuonna Ahvenanmaa on uusi Tukholma.