THE WALKABOUTS: Berlin

Arvio julkaistu Soundissa 12/2012.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

THE WALKABOUTS
Berlin
Glitterhouse

Viimevuotinen Travels In The Dustland oli Walk­aboutsin ensimmäinen albumi kuuteen vuoteen ja aikamoista herkkua vasta ihastuneelle kuulijalle. Vain pientä mutinaa kuului siltä suunnalta, joka suosii Carla Torgersonin naisellista ääntä Chis Eckmanin lauluosuuksien kustannuksella. Sen sijaan yhtyeen aiempaa hartaampi keskittyminen tomuisten Amerikan mantujen autiompaan soundiin oli erityinen ihastuksen aihe. Berliinissä tallennettu livelevy sisältää viisi tuon albumin kappaletta. Setin aloitus Rainmaker Blues ja viime aikojen kovimpiin roots-kappaleisiin kuuluva Dustlands-nimikkolaulu naulitaan vahvasti kohdalleen. Tomusta kaikuvat herkän kitarariffin lisäksi marimban helähdykset.

Torgersonin tulkitsemat tai duettona tunnelmoidut uusimman albumin slovarit ovat toisenlaiset kohokohdat. Horizon Fade hiljentää tilan sykähdyttävän hartaasti ennen Brucen State Trooperilla ja sooloilulla lähes 13-minuuttiseksi pitkitettyä vanhaa rehvakasta keikkasuosikkia Grand Theft Auto. Ensivaikutelma Walkaboutsin livesoundista on selkosointista peruskauraa. Klubi-ambientilla on lämmin kaiku, joka saa sähköiset ja akustiset kitarat sekä laulustemmat soimaan upeasti yhdessä. Hammond-urkuhöystö antaa myös biisien kululle hienoa hillittyä etunojaa.

Berlin on lähes kaikin tavoin täydellinen livetallenne yhtyeestä juuri nyt.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa