WIIDAKKO: Uusi järjestys

Arvio julkaistu Soundissa 04/2006.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Viime vuonna povasin Wiidakolle isojen porttien aukeamista, jos se jatkaa demonsa viitoittamalla tiellä. Oman albumin julkaiseminen isolla levy-yhtiöllä jää monelle haaveeksi, joten suunta on ollut oikea. Mutta oliko tahti sittenkin liian riuska?

Arvio

WIIDAKKO
Uusi järjestys
EMI

Viime vuonna povasin Wiidakolle isojen porttien aukeamista, jos se jatkaa demonsa viitoittamalla tiellä. Oman albumin julkaiseminen isolla levy-yhtiöllä jää monelle haaveeksi, joten suunta on ollut oikea. Mutta oliko tahti sittenkin liian riuska?

Uusi järjestys on täsmäsuunnattua nuorisomusiikkia 90-luvulla rock-käsityksensä opiskelleelle väestölle. Jos lahtelaisbändin aiempana referenssinä oli Apulanta, on nyt ilmeisimmän vertailukohdan paikalle tunkua. Albumilla on kevyesti ahdistavaa melankoliaa Smashing Pumpkinsin indie-hengessä, Muselle tyypillisiä draaman fanfaareja tai Kentin sävyisää sointia. Kotimaisista kollegoista Wiidakko kuuluu samaan kastiin 51 Koodin kanssa omintakeisia laulurytmityksiä myöden. Kaikkien näiden mielikuvien jälkeen Wiidakon oma ääni jää kuulumattomiin.

Siinä on jotain nurinkurista, että näin nuori yhtye kuulostaa ensialbumillaan kaiken nähneeltä. Jos Wiidakko on menettänyt jo viattomuutensa, on sillä sentään keulakuvanaan Markus Kujawan kaltainen itseään säästämätön persoonallisuus. Vaikka hänkään ei saa rehevöitettyä Wiidakkoa jännittäväksi rockin sademetsäksi, luotsaa solisti bändinsä marionettiangstiinsa tukahtuvien yhden radiohitin ihmeiden seassa turvallisesti kotisatamaan.

Lisää luettavaa