En ole vieläkään toipunut joitakin vuosia sitten saamastani nopean ja teknisen death metallin yliannostuksesta. Siksi Zyklonin Disintegratekin herättää ensikuulemalta yhtä paljon kiinnostusta kuin vanha saapas. Norjassa 90-luvun lopulla sankoin joukoin ilmaisuaan hioneista black metal -muusikoista harva on palannut juurilleen, sikäli kun siihen on tarvettakaan. Monet ovat yksinkertaisesti jääneet junnaamaan paikoilleen yhden onnistuneen levyn jälkeen. Zyklonilla on toki tukenaan pari nimeä, mutta ei nimillä enää kolmatta levyä pelasteta.
Zyklonin käyttämät reseptit ovat yksinkertaisia ja useimmat ruokalajit tarjoillaan blastbeatin kera. Vaikka Disintegrate ei olekaan suoraa paahtoa alusta loppuun, ei se kyllä tarjoile liiemmin nyanssejakaan. Riffeistä ei jää oikein mitään mieleen, laulu on tasapaksua murinaa tai huutoa ja kappaleiden vaihtumisen havaitsemiseenkin vaaditaan normaalia tarkempaa keskittymistä. Irtopisteitä Zyklon kerää kitarasooloista (eritoten paniikkikammen runsaasta hyödyntämisestä) ja viimeisestä hitaasta Skinned And Endangered, joka Red Harvestin suuntaan viittoillessaan jättää levystä sentään ansaittua paremman maun suuhun.