”Mä teen biisejä ja demottelen niitä oikeastaan koko ajan” – Parasta juuri nyt -soittolistan vieraana soolosiipiään levittelevä Euge Valovirta

"Nyt vuonna 2018 oli vihdoin se hetki, kun päätettiin Laten kanssa, että nyt miksataan biisit (tai Lauri miksaa ja mä kommentoin) ja laitetaan lätty pihalle."
16.7.2018 20:03

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Euge Valovirta on Pohjoismaissa tunnettu laajalti lahjakkaana kitaristina ja Godsplaguesta uransa startanneen miehen puhelin onkin soinut tiuhaan, kun metallimuusikot meiltä ja muualta ovat kaivanneet bändiinsä terävää riffi- ja soolokynää. Kiireistä huolimatta Valovirta on työstänyt jatkuvasti musiikkia pöytälaatikkoon ja pitkään valmisteltu soolodebyytti Easy Does It julkaistaankin 24. elokuuta.

Miten ajatus Easy Does It -albumista syntyi? Oliko laatikon pohjalle kertynyt muihin projekteihin sopimattomia biisejä vai oliko vierailijalevykonseptia innoittamassa esimerkiksi Slashin debyyttisoolo (2010)?

”Itse asiassa idea vierailijakonseptista syntyi jo ennen Slashin debyyttisooloa joskus 2008–2009 ja sitä jonkun verran silloin työstinkin muutamien laulajien kanssa, mutta homma hautautui kun mainittu Slashin levy julkaistiin. Ja samoihin aikoihin tehtiin Subbareiden viimeiseksi jäänyt Now And Ever After -levy, Godsplaguen toistaiseksi viimeisin levy Revival ja sitten tuli pesti Shiningissa, niin siinä oli vähän kaikkea samaan aikaan, että soololevy sai silloin jäädä hautuumaan”, moneen soppaan kauhansa iskenyt kitaraseppä kertoo.

”Mä teen biisejä ja demottelen niitä oikeastaan koko ajan ja Shiningin Japanin rundilla talvella 2015 soitin muutamia niistä silloiselle bändin rumpalille Rainer Tuomikannolle, joka innostui niistä ja oikeastaan pani liikkeelle koko homman todetessaan, että ’Näähän on ihan pirun hyviä ralleja. Nyt duunataan se sun soololevy ja mä vedän kannuja.’ Asia selvä”, Euge paljastaa ja jatkaa:

”Kesällä 2015 alettiin Raikun ja basisti/tuottaja Lauri Hämäläisen kanssa työstämään biisejä treenikämpällä aina silloin, kun olin Suomessa ja kaikkien kalentereissa oli päivä tai pari tilaa. Rummut äänitettiin muistaakseni loppuvuodesta 2015 ja skitat, bassot ja laulut kesällä 2016. Sitten tulikin snadi paussi, kun rundattiin Shiningin kanssa ympäri maailmaa ja tehtiin viimeisin X-levy. Keväällä 2017 lähdin Shiningista, liityin Cyhraan, tehtiin debyyttilevy Letters To Myself ja rundeja ja nyt vuonna 2018 oli vihdoin se hetki, kun päätettiin Laten kanssa, että nyt miksataan biisit (tai Lauri miksaa ja mä kommentoin) ja laitetaan lätty pihalle.”

Tuoreella Triggered Boulevard -sinkulla on mukana Profane Omenista ja Spiritraiserista tuttu Jules Näveri. Miten pyysit juuri Julesia mukaan juuri tälle biisille?

”Jotenkin mä kuulin päässäni, että Juleksen soundi sopisi tähän, joten laitoin hänelle demon ja kysyin, että miten olis. No Jules innostui ja pirun hyvä siitä tuli! Just sellainen kuin sen päässäni olin kuullutkin”, Euge intoilee.

Kierrät tällä hetkellä ahkerasti Cyhran kanssa, mutta tullaanko sooloprojektia näkemään lauteilla tulevaisuudessa?

”Muutamia tarjouksia on tullut, mutta tosiaan Cyhra pitää mut sen verran kiireisenä, ja koska se on se pääjuttu, niin pitää katsoa josko kalentereita saisi rukattua niin, että joitain keikkoja ehtisi tekemään. Ei tule olemaan helppoa, kun kaikkien muidenkin aikataulut pitäisi saada sovitettua, koska kyllä mä haluaisin, että levyllä olevat laulajat ja rytmiryhmä olisivat myös keikkakokoonpanossa.”

Cyhra nähdään kuluvan kuun 20. päivä Laukaalla John Smith Festivalilla sekä 28. päivä Oulun Qstockissa.

Euge Valovirran lisäksi Parasta juuri nyt -soittolistalta löytyvät muun muassa muutama vuosi sitten elävien – tai elävien kuolleiden – kirjoihin palannut Nokia-metallilegenda Convulse, profetiaansa Provinssissakin julistanut Prophets Of Rage, räppiä ja rockia sekoitteleva pullataikinan tavoin nouseva Yungblud sekä The Struts, jota itse Dave Grohl hehkutti taannoin parhaaksi yhtyeeksi, joka on lämmitellyt Foo Fightersia.

Ota alta haltuun Soundi.fi: Parasta juuri nyt -soittolistan tarjonta!

Lisää luettavaa