Kingston Wall meets Amorphis? Nyt tuli julki mielenkiintoinen suomalaisbiisi!

16.7.2018 15:36

Nokialainen Convulse valkistelee uutta albumia, ja se ilmestyy jossakin vaiheessa ensi vuonna.

Jotakin progressiivisen death metal -yhtyeen tulevista kuvioista kertoo juuri julkaistu uusi kappale The Summoning, jonka lyriikkavideon voi katsoa tuossa yläpuolella.

Tiedote sanoo puolestaan seuraavaa, eikö osu ollenkaan harhateille: ”Joku saattaa kuulla kappaleessa kaikuja Kingston Wallista tai vanhemmasta Amorphiksesta, mutta erityisesti The Summoning antaa hienon esimerkin Convulsen monipuolisesta, kunnianhimoisesta ja kieroutuneestakin luomisvoimasta.”

Convulsen syksyn suunnitelmiin kuuluu myös Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan suuntautuva kiertue. Näillä keikoilla yhtye soittaa juuri uudelleen julkaistun World Without God -debyyttilevynsä kokonaisuudessaan.

Lisää luettavaa