Radiopuhelimet, Jukka Perko ja Scorpion Child – häröilyä ja hienostuneisuutta viikon Parasta juuri nyt -pippaloissa

Vaikka sinä lomailisit, hyvä musiikki ei lakkaa liehittelemästä välittömässä lähituntumassa.

Radiopuhelimet-yhtye tuli tänä vuonna 30 vuoden ikään.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Kuparilinna

Tänä torstaina havaitsemme sopukoihin solahtaneen kotimaisia konkareita: Radiopuhelimet-orkesterin kanssa kättä paiskaa sipauksen Saimaa-henkeä säilyttänyt Pepe Willberg kintereillään nuorempaa popparipolvea edustava Elias Gould. Psyke-proge-happo-heavy-palettia täydentävät Norjan Tusmørke sekä Scorpion Child Teksasista.

Asiaan kuuluvia lausuntoja antavat tänään viikolla 24 listalle kavunneen, nimikkodebyytillään ihastusta herättäneen Kuparilinna-yhtyeen Liila ja Tuomas, jotka tarinoivat Tuulee-kappaleestaan näin:

– Tuulee on kuvaus kaipauksesta. Biisin tunnelma on yhtä aikaa levoton ja seesteinen. Tuossa ristiriidassa piilee kappaleen yty. (Liila)

Kyseinen biisi meille erityinen, koska se oli ensimmäinen, jota bändi alkoi treenata. Tavoitteena oli, että mukana olisi haikeutta, mutta samalla myös potkua. (Tuomas)

Viime viikon lopussa Spotifyyn löysi tiensä myös vuotuisilla Glastonburyn-kinkereillä vastikään vakuuttaneen Adelen 25-jätti. Siksipä lisäsimme kattaukseen myös kyseiseltä albumilta löytyvän I Miss You -kipaleen.

Viikkoannoksen kuorruttaa saksofonia soittavasta Jukka Perkosta, sähkökitaroivasta Jarmo Saaresta ja akustista kitaraa käsittelevästä Teemu Viinikaisesta muodostuva Jukka Perko Avara Gabriel Fauré -versiointeineen.

Sitten vielä Kuparilinna-kaksikon kesäterveiset:

Suvituuliset terkut Soundi.fi:n lukijoille! (Liila ja Tuomas)

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 26/2016)

Muistakaahan, että vielä on (todellakin) festareita jäljellä. Esimerkiksi sekä Helsingin Tuska että Tampereen Freedom Festival juhlitaan molemmat alkavana viikonloppuna.