Jori Sjöroos, Jyrki 69, The National… – Parasta juuri nyt on kuunnella parasta musiikkia

Myös herrat kuvassa viihtyvät soittolistallamme pari vuosikymmentä vakan alla pidetyllä materiaalillaan.
29.6.2017 19:25

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Joko olet ennättänyt terassille? Entä riippumattoon loikoilemaan? Mikäli vaihtelevansorttinen sää on toistaiseksi asettunut edellä mainittujen aktiviteettien esteeksi, on syytä muistaa, että mainiota musiikkia voi tänä päivänä luukuttaa melkein missä tahansa!

Meidän listallemme on kesäkuun viimeisellä kierroksella mahdutettu muun muassa uunituoretta The Nationalia, Cult Drugs -kolmospitkäsoitollaan suitsutusta osakseen saanutta Blood Commandia, sooloilevaa Jyrki 69:iä, Jyrki-ohjelmaa takaisin telkkariin vaativaa, Nuoret ja raikkaat -sarjassammekin muinoin esiteltyä Kesälomaa sekä ennen julkaisemattomia raitoja OK Computer -juhlajulkaisunsa puitteissa viimein päivänvaloon päästänyttä Radioheadia.

PMMP- ja Magenta Skycode -velhona meritoitunut, viime vuonna ROOXX-projektinsa tiimoilta esillä ollut Jori Sjöroos kertoo tänään kuultaviin putkahtaneesta Animals-soolokappaleestaan seuraavaa:

Tämä on ensimmäinen kappale, jossa olen saavuttanut hakemaani soundia vähemmillä elementeillä. Rakastan istua studiossa ja haastaa itseni löytämään ja oppimaan uutta tässä se kuuluu ensimmäistä kertaa. Kappaleessa oli alun perin useita kerroksia, mutta halusin lopulta jättää jäljelle vain olennaiset elementit. Kuulin mielessäni nais-miesdueton ja pyysin Ringa Mannerin ja Markus Perttulan studioon. Kummatkin kirjoittivat toisilleen verset ja yhdessä kirjoitimme loput.

Omalla nimellään julkaisemista Sjöroos kommentoi näin:

Kyllästyn aina keksimiini artisti- ja tuottajanimiin, joten siksi jatkan omalla nimelläni.

Nupit kaakkoon.

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 26/2017)

Lisää luettavaa