Kaikuluotaimia ja painetta palleissa – suo itsellesi tovi Parasta juuri nyt -listamme äärellä

Olet sen ansainnut.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

eliasgould_ep

Viidestoista yö taas saapuu. Tulkitsijoinaan Anna Puu, Anssi Kela, Janna, Mikko Pohjola, Pyhimys ja Vilma Alina. Kyseessä on tietysti Juice Leskisen 10-vuotiskuolinpäivän muistoksi tehty versiointi taiteilijan ikivihreästä.

Tragikoomiskunnioittavana jatkumona edelliselle vyörytetään Tiisun Sinkkuelämää ja Pixiesin Um Chagga Laggaa. Provinssissa tapansa mukaan vakuuttanutta, huomenna odotetun Ellipsis-albuminsa julkaisevaa Biffy Clyroa seuraavat Cass McCombs ja Negatiiviset Nuoret, joista jälkimmäisten näkemyksen mukaan Rakkaus on pelkkää painetta palleissa. Räjäyttäjät-orkesteri utelee Rapa Einin perään.

Sitten suunvuoro tarkkailun allakin olleelle Soundi-stage-tähti Elias Gouldille, joka sanailee viime viikolla listalle murtautuneesta Tänään-kappaleestaan seuraavaa:

Tänään on ensimmäisiä suomenkielisiä biisejä, joita olen säveltänyt. Keikoilla ollaan soitettu tätä menevämpänä ja tanssittavampana versiona, mutta tuntui enemmän itseni näköiseltä laittaa kappale ulos näin täysin riisuttuna versiona. Juurikin kontrasti sanoitusten ja tuotannon välillä tekee kappaleesta mielenkiintoisemman ettei ole ihan tavallinen partybanger. Täähän on sitä nykyaikaa!

Eliaksen toiveikkaat tervekset Sinulle, Hänelle ja kaikille muillekin kajahtavat näin:

Terveisiä keikkapakusta jostain päin Suomea. Festarikesä on vasta alkanut, eli intoa ja iloa riittää vielä. Tulkaa keikoille joraan, niin into ja ilo kantaa ehkä syksyynkin asti!

Olkaahan toistenne kaikuluotaimia ja kuunnelkaa myös Ravensongia. Niin muuan HIM-yhtyeestäkin tiedettävät Ville ja Lindekin kaiketi toivoisivat teidän tekevän.

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 27/2016)