Kirjoitin Leo Stillmanista Soundin Stalker-palstalla syyskuussa 2013. Silloin Foo Fighters- ja Biffy Clyro -henkisen powertrio Face Of Godin solistina puhunut Leo kertoi yhtyeensä tekeillä olevasta debyyttialbumista ja totesi itsevarmasti, että pian hän valitsee, mikä levy-yhtiö saa julkaista platan. Albumille ei kuitenkaan löytynyt julkaisijaa, ja pian Face Of God hajosi.
Leo jatkoi biisien kirjoittamista luopuen voimatrion asettamista rajoituksista kappaleiden sovituksille. Nyt, toukokuussa 2016 ollaan siinä tilanteessa, että suomeksi tarttuvia poprock-lauluja kirjoittava 24-vuotias sooloartisti Leo on julkaissut ensimmäisen singlensä Mun piti olla sun major-yhtiö Sonylla. Bändiinsä hän on pestannut esimerkiksi Jukka Pojan ja Raappanan taustaorkestereista tutut basisti Kari Hulkkosen ja rumpali Joakim Bachmannin sekä kitaristi Ville Vallivaaran. Toisinaan keikkakitaristina toimii myös Leon tuottaja Aki Sihvonen.
Leo Stillman on korkeaenerginen ja kunnianhimoinen lauluntekijä, jonka unelmat ovat mahtipontisia. Face of Godin vimmaisessa uhossa oli toisinaan aistittavissa epätoivoa: pyrkimys läpimurtoon vaikutti pakkomielteiseltä. Levy-yhtiöiden taholta yhtyettä kehotettiin usein vaihtamaan laulukieltä. Ohjasivatko kehotukset artistin lopulta suomenkieliseen ilmaisuun?
– Sain levydiilin vasta pitkään sen jälkeen, kun olin vaihtanut laulukieltä. Joten ei se niin mennyt. Aloin kirjoittaa biisejä suomeksi, koska sillä tavalla mun oli helppo purkaa fiiliksiäni. On ihanaa soittaa frendeille uusia biisejä, kun ne nauraa mun lauseille tai sanoo heti, että vittu mitä paskaa, Leo kertoo.
– Ja eihän se, että vaihtaa laulukieltä tarkoita sitä, että alkaa menestyä, Leo toteaa.
– Ainoa tekemäni myönnytys on se, että enää en kelaa Wembleytä vaan Olympiastadionia. Tosin, ihan jo Tavastia tai vaikkapa Hullu Poro täynnä olisi todella jees. Tai Loose tai Semifinal, Leo hymyilee.
”Enää en kelaa Wembleytä vaan Olympiastadionia.”
Vaikka unelma läpimurrosta suuren yleisön tietoisuuteen kiiluu nuoren muusikon katseessa, se ei ole hänen perimmäinen motiivinsa. Leon haave ei ole menestys vaan musiikin tekeminen itsessään.
– Totta kai toivon, että mun biisit breikkaa. Sitä ei kuitenkaan voi päättää, että ”tästä jengi diggaa”. Maailmassa on monta vitun hyvää biisiä, jotka ei ole menestyneet ja monta vitun huonoa biisiä, jotka on menestyneet. Mä voin vain tehdä biisejä, joista itse diggaan, Leo kiteyttää.
Häpeilemättömästi sekä omaa ääntään että yleisöään etsivä Leo on pysäyttämätön voima. Hän on valmis asettamaan itsensä alttiiksi pettymyksille, julkisestikin, ja aikoo jatkaa päämäärätietoista työtään artistina päivästä toiseen.
– Pettymyksiltä ei voi välttyä. Mutta myös moni mun unelma on jo käynyt toteen. Ei pidä odottaa kuuta taivaalta eikä lesota liikaa, niin ei tule hirveitä morkkiksia, Leo miettii.
Yksi asia erottaa jo uran alkuvaiheessa Leon massasta: hänen asenteensa. Kyynisyys on vierasta Leon sielunmaisemalle. Hänet tunnetaan tyyppinä, joka rakastaa muita musiikintekijöitä ja ilmaisee innostustaan avoimesti. Hän myös uskoo omaan asiaansa sokeasti. Se tulee viemään hänet pitkälle.
Teksti: Teppo Vapaus
Julkaistu alun perin Soundissa 5/2016